Valtio laski helmikuussa liikkeeseen 15-vuotisen euromääräisen viitelainan. Syndikoidussa liikkeeseenlaskussa lainaan kohdistui yli kolminkertainen ylikysyntä: valtio myi lainaa kolmella miljardilla eurolla, mutta tarjouskirjaan kertyi tarjouksia yli 11 miljardin euron edestä. Viime syksynä 10-vuotisen viitelainan syndikoidussa emissiossa numerot olivat hyvin samanlaiset, kuten monissa liikkeeseenlaskuissa vuodesta 2015 lähtien.
Hinnoittelu näissä ensiemissioissa on Suomen lainojen osalta ollut siinä määrin lähellä jälkimarkkinoiden hintatasoa, että sitä ei voine pitää erityisen houkuttelevana – ainakaan verrattuna muiden eurovaltioiden lainojen ensiemissioihin. Mistä on kysymys, kun sijoittajat ovat näin kiinnostuneita valtionlainoista, vaikka korkotaso on historiallisen alhainen?
Valtion lainojen suuri ylikysyntä on varmasti osittain seurausta siitä, että sijoittajat luottavat Suomen velanmaksukykyyn ja -haluun. Se ei kuitenkaan yksinään riitä selitykseksi. Suomen valtion lainat eivät myöskään ole ainoita, joiden liikkeeseenlaskuissa tätä ilmiötä esiintyy. Tammikuussa Espanjan, Belgian, Irlannin ja Itävallan 10-vuotisten valtionlainojen syndikoiduissa liikkeeseenlaskuissa nähtiin myös huomattavaa, Espanjan tapauksessa jopa yli nelinkertaista, ylikysyntää suhteessa emittoituun lainamäärään.
Valtionlainojen syndikoidut liikkeeseenlaskut tammi- ja helmikuussa 2018. Lähde: velkatoimistojen verkkosivut.
Koska ilmiö on näin yleiseurooppalainen, se liittynee ainakin osittain harjoitettuun rahapolitiikkaan. Tavallaan voi ajatella sen olevan ilmentymä rahapolitiikan toimimisesta: sijoittajat ostavat valtioiden lainoja alhaisilla tuottotasoilla osoittaen näin luottamusta keskuspankin elvyttävän politiikan jatkumiseen tai uskoen, että inflaatiokehitys on rahapolitiikan virityksen määräävää ennustetta maltillisempaa.
Muitakin selityksiä voi toki olla. Kysymys ei välttämättä ole luottamuksesta ja inflaatio-odotuksista. Ilmiö voi olla määrällisen elvytyksen rahapolitiikan seurausta siinä mielessä, että sijoittajat hakevat ”täydennystä” valtionlainasalkkuihinsa ensimarkkinoilta, kun keskuspankin rahapoliittiset ostot rajoittuvat jälkimarkkinoille. Jotkut sijoittajat voivat toimia myös tarkoitushakuisemmassa mielessä tavoitteenaan ostaa suuria volyymeja ensimarkkinoilta ja myydä kalliimmalla jälkimarkkinoille, joilla tiedossa olevat rahapoliittiset ostot vaikuttavat hintatasoon. Riskitöntä tällainen ei toki ole, mutta tilaisuus voi olla houkutteleva niille sijoittajille, joille tällainen riskinotto on mahdollista.
Viime vuosina harjoitettu rahapolitiikka on edellä kuvatuin mekanismein saattanut osaltaan johtaa valtionlainojen tarjouskirjojen kokojen kasvuun euroalueella. Liikkeeseenlaskija päättää kuitenkin aina tapauskohtaisesti, minkä tyyppisille sijoittajille lainoja allokoidaan eli myydään. Suomen osalta allokaatioissa sijoittajatyypeittäin ei ole määrällisen keventämisen rahapolitiikan aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia. Näin ollen keskuspankin valtionlainojen osto-ohjelman voi nähdä tukevan Suomen valtiontaloutta lähinnä alhaisena pysyneen korkotason, ei niinkään lisääntyneen kysynnän, kautta.
Jos syy sijoittajien viitelainojen ostamiseen on se, että ne voidaan myydä myöhemmin kalliimmalla euroopan keskuspankille, miksei keskuspankki ei suoraan itse osta näitä viitelainoja, vaan ne kierrätetään sijoittajien kautta? Nythän julkista rahaa valuu täysin turhaan ja ansiotta sijoittajien taskuun.
Hei,
EKP toteuttaa valtionlainojen rahapoliittisia osto-ohjelmia vain jälkimarkkinoilla, koska valtioiden rahoittaminen suoraan on siltä EU-perussopimuksissa kielletty. Niissä osto-ohjelmissa (mm. yrityslainat), joita tämä rajoite ei koske, rahapoliittisia ostoja tehdään myös ensimarkkinoilta eli suoraan liikkeeseenlaskuista.
Kiitos nopeasta vastauksesta!