Suomen valtio on ottanut lainaa 1800-luvulta asti. Lainanotollaan valtio on rahoittanut infrastruktuuri-investointeja, tukenut Suomen Pankin valuuttavarantoa ja tuonut liikkumavaraa finanssipolitiikkaan. Valtio on toteuttanut suurimman osan lainanotostaan laskemalla liikkeeseen sekä kotimaahan että kansainvälisille rahoitusmarkkinoille suunnattuja obligaatioita.
Tilastoja valtionvelasta (historiatietoa Valtionvelka ja BKT -raportilla) >
Suomen talous alkoi kehittyä voimakkaasti 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Keskeinen tekijä talouden uudistumisessa oli rautatieverkoston rakentaminen. Rautatiet yhdistivät Suomea aiempaa tiiviimmäksi kokonaisuudeksi ja Pietarin radan ansiosta myös lähemmäksi muuta keisarikuntaa.
Vuoden 1868 palkintowelkaseteli (Pietarin rata)
Koroton arpajaisobligaatio, 43,5 vuotta, Preussin taaleri, järjestäjät Haller, Söhle Co. ja von Erlanger & Söhne, allekirjoittaja Robert von Trapp
Valtio rahoitti rautateiden rakentamisen lähes kokonaan ulkomaisella lainanotolla. Senaatin hovihankkijaksi muodostui vuoden 1862 rautatielainasta alkaen frankfurtilainen M. A. von Rothschildin pankkihuone. 1860-luvun katovuosien aikana senaatti otti lainaa Rothschildeilta myös katojen aiheuttamiin menetyksiin.
Vuoden 1889 rautatielaina (kuoletukset ja Karjalan rata)
3,5 %, 60 vuotta, Saksan markka, Suomen markka ja guldeni, järjestäjät S. Bleichröder, Direktion der Disconto-Gesellschaft, M. A. von Rothschild & Söhne ym., allekirjoittaja Herman Molander
Rothschildien Frankfurtin pankkihuonetta johti paroni Mayer Carl von Rothschild, yksi aikakautensa vaikutusvaltaisimpia pankkiireita Euroopassa. Rothschildeilla oli pankkeja Euroopan kaikissa suurissa rahoituskeskuksissa. Rothschildien pankkiliike oli Euroopan tunnetuin 1800-luvulla, ja sen asema erityisesti valtioiden obligaatiomarkkinoiden kehityksessä oli 1800-luvulla suuri.
1890-luvulla Suomen valtio siirsi lainanottonsa Saksasta Ranskan pääomamarkkinoille. Rothschildien vaikutus Suomen pääomantuontiin oli vähentynyt jo aikaisemmin; paroni Mayer Carl von Rothschild oli kuollut vuonna 1886. Monikansallisen pankkihuoneen Frankfurtin haara lopetti toimintansa vuonna 1901.
Sota mullisti valtiontalouden. Valtion menot kasvoivat vuodesta 1938 vuoteen 1944 yli seitsenkertaisiksi. Tästä puolet oli hintojen nousua. Sodankäynnin menot paisuivat kaksin- ja kolminkertaisiksi siviilimenoihin verrattuna.
Menojen kasvu voitiin rahoittaa veroilla ja veronluonteisilla tuloilla, koti- ja ulkomaisilla lainoilla sekä keskuspankkiluotolla. Talvisota oli maksettu setelirahoituksella eli valtion lainanotolla Suomen Pankista. Jatkosodan menoista merkittävä osa rahoitettiin veroja kiristämällä ja uusia veroja säätämällä.
Sota teki Suomesta velkaisen valtion. Valtionvelka oli talvisodan alkaessa 13 prosenttia bruttokansantuotteesta. Jatkosodan päättyessä 1944 velkataakka oli kasvanut 64 prosenttiin. Sota-ajan rahoitusmarkkinasäätely jäi monilta osin voimaan sodanjälkeisiksi vuosikymmeniksi.
Vuoden 1941 jälleenrakennuslaina
4–5,5 %, 4 vuotta, markka, allekirjoittaja Mauno Pekkala
Vielä talvisodan aikana Suomi pystyi lainanotossaan turvautumaan myös Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Ruotsista saatuihin ulkomaisiin lainoihin. Jatkosodan aikana Suomen mahdollisuudet saada ulkomaista lainaa heikkenivät. Jatkosodan aikana kotimaisen velan osuus velanotosta kasvoikin yli 90 prosentin.
Sota-ajan kotimaiset luotot hankittiin yleisölle suunnatuilla obligaatiolainoilla ja pakkolainaukseksi kutsutuilla sotalainoilla. Rahaa tarvittiin sotaponnisteluiden ja jälleenrakennustöiden rahoittamiseen. Valtionobligaatioiden markkinointia varten perustettiin Valtion tiedotuslaitoksen yhteyteen kesällä 1941 Valtionlainajärjestö. Velanoton tehostamiseksi lainojen myyntiin osallistui vapaaehtoisia kansalaisjärjestöjä.
Suomen valtion lainanoton kustannukset ovat kuvastaneet paitsi kansainvälisen rahoitusjärjestelmän tilaa myös Suomen nauttimaa luottamusta sijoittajien keskuudessa. Huonoina aikoina valtion lainanoton kustannukset ovat kasvaneet suuriksi, mutta Suomi on toisaalta pitkään ollut yksi kaikkein luotetuimpia lainanottajia maailmassa.
Rahoitusmarkkinoiden luottamusta voi mitata vertaamalla Suomen valtion lainanoton kustannuksia muiden maiden vastaaviin kustannuksiin. Vähäinen korkoero kuvastaa pienempää luottoriskiä rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta. Euroalueella Saksan valtionobligaatiot ovat yleisesti käytettyjä verrokkeja luottoriskiä arvioitaessa.
Suomeen kohdistunut luottoriski oli pienimmillään 1800-luvun lopussa. Erityisesti maailmansotien välisenä aikana Suomeen kohdistui rahoitusmarkkinoilla epäilyjä, jotka kuvastivat eritoten Suomen epävakaaksi koettua asemaa Neuvostoliiton naapurissa. Uudestaan luottoriski alkoi pienentyä 1970-luvulla, minkä jälkeen Suomi on ollut kaikkein arvostetuimpia lainanottajia rahoitusmarkkinoilla.
Luottoluokitus on luottoluokituslaitoksen näkemys lainanottajan kyvystä ja tahdosta selviytyä taloudellisista velvoitteistaan. Vuoden 2022 uusimpien tietojen mukaan luokituslaitokset Fitch Ratings, S&P Global Ratings ja Moody’s arvioivat Suomen valtion toiseksi parhaaseen luokitusryhmään.
Vuoden 1872 lainawelkaseteli (Vanhan Suomen lahjoitusmaiden lunastaminen)
4,5 %, laina-aika 39 vuotta, markka, allekirjoittaja Herman Molander
Vuoden 1918 vapaudenlaina
5,5 %, 47 vuotta, markka, allekirjoittaja Juhani Arajärvi
Vuoden 1920 obligatsioni (sotavahinkojen korvaaminen)
5,5 %, 48 vuotta, markka, allekirjoittaja Juhani Wartiovaara
Vuoden 1938 palkinto-obligatiolaina (olympialaiset)
5 vuotta, markka, allekirjoittaja Väinö Tanner
