Vuosikatsaus valtion velanhallinnasta on julkaistu

Valtiokonttorin julkaisema englanninkielinen vuosikatsaus valtion velanhallinnasta on ilmestynyt.

Katsauksessa tarkastellaan valtion velanhallintaa vuonna 2016 ja kerrotaan valtion lainanotosta, kassanhallinnasta ja velan hallinnoinnista. Katsaus julkaistaan englanniksi, sillä se on suunnattu kansainvälisille markkinaosapuolille.

Vuonna 2016 valtion bruttolainanotto oli noin 16,7 miljardia euroa. Summasta 14,5 miljardia euroa meni erääntyvien lainojen rahoittamiseen ja 2,2 miljardia oli uutta velkaa eli nettolainanottoa. Valtionvelka oli vuoden lopussa 102,4 miljardia euroa.

”Suomen valtio onnistui varainhankinnassaan hyvin vuonna 2016. Tänä vuonna bruttolainanoton määrä on viimevuotista isompi, koska vuoden aikana erääntyy maksettavaksi kaksi viitelainaa”, toimialajohtaja Teppo Koivisto kertoo.

Vierailevina kirjoittajina katsauksessa ovat talouspolitiikan koordinaattori, ylijohtaja Sami Yläoutinen valtiovarainministeriöstä ja taloustieteen professori Roope Uusitalo, joka toimii tällä hetkellä Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtajana.

Yläoutinen kirjoittaa katsauksessa valtiontalouden raportoinnista ja valtion kokonaistaseesta. Uusitalon aiheena on Suomen julkisen sektorin nettovelka.

Katsaus on luettavissa osoitteessa www.valtionvelka.fi/annualreview2016.

, Päivitetty 9.7.2019 klo 11:05