Valtuudet ja tehtävänjako

Varainhankinnan valtuudet ja tehtävänjako

Varainhankinnan valtuudet ja tehtävänjako

Suomen perustuslain mukaan valtion lainanoton tulee perustua eduskunnan suostumukseen. Suostumuksesta tulee ilmetä uuden lainanoton tai velan enimmäismäärä. Eduskunta on valtuuttanut valtioneuvoston ottamaan lainaa siten, että valtion velan nimellisarvo saa toistaiseksi olla enintään 125 miljardia euroa ja siten, että lainoja otettaessa laina-ajaltaan enintään 12 kuukauden pituisten lainojen muodostaman lyhytaikaisen velan määrä saa tästä määrästä olla enintään 18 miljardia euroa.

Eduskunta on lisäksi valtuuttanut valtioneuvoston ottamaan lyhytaikaista lainaa valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi harkintansa mukaan sekä tekemään valtion velanhallintaan liittyvässä riskienhallinnassa johdannaissopimuksia harkintansa mukaan.

Valtiovarainministeriö osana valtioneuvostoa on valtuuttanut Valtiokonttorin toteuttamaan valtion lainanoton eduskunnan valtuutuksen mukaisesti ja tekemään valtionvelan riskienhallinnassa tarvittavia johdannaissopimuksia valtiovarainministeriön tarkemman ohjeistuksen mukaisesti.

Valtiovarainministeriö antaa Valtiokonttorille velanhallintaa koskevan ohjeistuksen sekä valvoo sen noudattamista. Ohjeistuksessa määritellään muun muassa velanhallinnan yleiset periaatteet ja tavoitteet, velanhallinnassa käytettävät instrumentit sekä noudatettavat riskirajat ja muut rajoitteet. Valtiokonttori raportoi velanhallinnasta valtiovarainministeriölle.

Eduskunnan päätös valtioneuvoston lainanottovaltuuden muuttamisesta 810/2014

Julkaistu 1.1.2015 klo 8.00 , päivitetty 5.3.2017 klo 10.06
Suomeksi   På svenska   In English

Takaisin sivun alkuun

Anna palautetta

Viesti koskee


Yhteystiedot